Pieni lapsi tarvitsee hyvää ja ravitsevaa ruokaa kasvaakseen ja voidakseen hyvin. Edellinen lause on meille kaikille hyvinkin tuttu ja jokainen lapselle ruokaa valmistava tai tarjoileva aikuinen varmasti ajattelee lapsen parasta, kun sen lautasen lapsen eteen laittaa.
Perhepäivähoidossa lapsille tarjotaan ruokaa säännöllisesti ja ruoka on (tai ainakin pitäisi olla) monipuolista ja tuoreista raaka-aineista tehtyä. Jokainen meistä hoitajista on todennäköisesti myös joskus törmännyt siihen lapseen, jolle se ruoka ei sitten syystä tai toisesta maistukaan. Tuttu sana ruokapöydässä on varmasti se YÖK! tai PAHAA!
Kiertäessäni monissa erilaisissa paikoissa, osallistuen lasten ruokailuun ja keskustellessani useiden alalla toimivien aikuisten kanssa olen törmännyt monenlaisiin käytäntöihin ruokailutilanteissa. Olen huomannut aikuisten reagoivan lasten syömättömyyteen, vähäruokaisuuteen tai nirsoiluun hyvinkin erilaisilla tavoilla ja olenkin jäänyt usein miettimään seuraavaa: Miksi ruoka on meille niin henkilökohtainen ja tunteita herättävä asia?
Vielä nykyäänkin törmää ruokailutilanteissa siihen että syystä tai toisesta kun lapsi ei syö, niin ruokaa tuputetaan lapselle; "syö niin monta lusikallista kuin olet vanha", "syö ensin ruoka, niin saat leipää/maitoa", "syö lautanen tyhjäksi", "pakko ei ole syödä, mutta kaikkea maistetaan" jne. lapsia jopa istutetaan pöydässä pitkiä aikoja ja odotetaan, että lapsi syö lautasen tyhjäksi tai sen osan ruoasta, jonka aikuinen on määritellyt. Joskus osalle näistä kehoituksista voi toki olla jokin perusteltu syy, mutta oikeasti kuinka usein näin on?
Miksi lapsi ei sitten syö? Mitä pitäisi tehdä jos lapsi ei syö? Näihin kysymyksiin ei varmasti ole yksiselitteistä tai kaikkien lasten kanssa toimivaa vastausta, vaan asiaa pitäisi miettiä jokaisen lapsen kohdalla yksilöllisesti. Yllättävää kyllä ratkaisuja on useita ja kun asiaa käsitellään lapsiryhmässä positiivisesti ja avoimesti, voidaan lasten kanssa ottaa käyttöön myös yksilöllisiä toimintamalleja. Lapset ymmärtävät hyvin, miksi joku lapsi ei syö, jos erilaisuus on muutoikin hyväksyttyä ryhmän sisällä.
Jos näitä asioita ei aikuinen ole käsitellyt asioita ensin omalla tunnetasolla, ja ikäänkuin siirtynyt siitä meille lapsena opetetusta ajattelumallista ulos, on hyvin vaikeaa tulla lasta vastaan. Aikuinen suhtautuu syömättömyyteen tunteella, erityisesti silloin jos on itse valmistanut ruoan. Itsellenikin asia avautui vuosia sitten oikeastaan vasta silloin, kun eräs toinen hoitaja antoi jossain koulutustilanteessa minulle palautetta siitä, mitä olin hänelle sanonut aiemmin. Hän oli aloittelevana hoitajana tuskaillut minulle oman ryhmänsä lasten syömättömyyttä ja sitä kuinka lapset olivat sanoneet ruoan olevan pahaa. Vastaukseni oli saanut hänet miettimään asiaa uudesta näkökulmasta.
Ja se vastaukseni sille hoitajalle oli ollut: Ajattele asiaa siten, että jos sinun tekemäsi ruoka on tuoretta ja hyvää ja muut lapset sitä syövät, niin ongelmana ei ole sinun ruoanlaittotaitosi.
Taas kerran: Ongelmat ovat juuri niin isoja kuin niistä teemme.
Hyvää viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti