perjantai 27. toukokuuta 2016

Älynväläyksiä?



Viikko on taas hurahtanut loppuun lähes huomaamatta. Alkuviikon mukava aurinkoinen ilma vaihdettiin torstaina kaikkeen muuhun kuin kauniiseen. Täksi päiväksi työkaveritkin tajusivat ottaa sadetakit mukaan, eilenhän köpöttelin hakemaan kavereille sateenvarjoja, kun aikani katselin lentäviä sateenvarjon osia (aika läheltä liippas) sekä porukan pisintä tyyppiä, joka yritti pitää pahinta sadetta liukumäen alla (ei ehkä ihan nappisuoritus, vaikka kyykyssä istuminen kuulemma terveellistä olisikin).

No muutakin ollaan tehty kun sadetta pidelty, keskiviikkona kävin juttelemassa mukavia esimiesten kanssa, ja ehdittiin sitten vielä lasten kanssa vähäksi aikaa kavereille leikkimään. Kotimatkalla katseltiin kuusenkerkkiä ja mietittiin kannattaako niitä tienpielestä pistellä poskeensa. Torstaina teimme viimeisenkin hoitolapsen kanssa sokerimaalauksen, joka lähinnä oli värillinen sokeriliemilillu vesiväripaperilla. Ihme kyllä työ kuivui iltapäiväksi kotiinmenokuntoon, vaikka aika tahmeana se mukaan lähti. Tänään olen myös tehnyt pieniä kokeiluja, joka ehkä paljastetaan myöhemmin... tai sitten ehkä ei... katsotaan miten onnistuu.

Ryhmän nuorin on ystävystynyt samanikäisen kaverin kanssa, ja tämä parivaljakko on sitten keksinyt vaikka mitä parin viime päivän aikana. Lasketaan mäkeä miten sattuu, heitellään hiekkaa ja muutenkin otetaan mittaa paitsi toisistaan, niin  myös hoitajista. Tänään parivaljakko suuntasi kävelytietä aina kauemmaksi leikkikentältä,  välillä jonkin matkaa palaten. Lopulta tyypit olivat jo sellaisssa kohdassa menossa, että käsky kävi takaisin. Ihan heti ei tietenkään takaisin lähdetty vaan vähän vekuttaen, joten päätin lähteä vastaan. Ensin vastaan tuli se toisen ryhmän kaveri, jolta kysyin että minnes olette matkalla? Ja hetken päästä toinen kuuli saman kysymyksen. Uskokaa tai älkää... tyypit oli menossa kauppaan hakeen maksalaatikkoa! 

Ja tämä tyhmä hoitaja oli keskeyttänyt kyseisen retken.  Mukavaa ja toivottavasti vähäsateista viikonloppua.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Puistoilua



Tämä viikko on alkanut ihanasti kesäsäässä paistatellen. Eilen lähdettiin leikkikentälle vielä pitkähihaisilla, mutta tänään pitkähihaiset vaatteet jätettiin suosiolla sisälle, ja lähdettiin nauttimaan siitä luvatusta kesän tähän astisesta lämpimimmästä päivästä. Ja mukavan lämmintä olikin, onneksi nenä oli tällä kertaa suojattu aurinkorasvalla.

Tänä aamuna sitten pakattiinkin yllätyksenä muille vähän erilaiset tarvikkeet mukaan puistoon ja tehtiin sokerimaalauksia. Työkavereilla oli ilmeisesti myös ollut kesäinen olo, kun olivat päättäneet ottaa pullaa ja mehua koko porukalle. Yhdessä saimmekin sitten aikaan vähän erilaisen leikkipuistopäivän. Kotiin lähdettiin makeaa sekä kasissä, että vatsassa.





perjantai 13. toukokuuta 2016

Kiireisen viikon puuhia



Kulunut viikko on ollut kiireinen, joten tässä sitten koko viikon kuulumiset kerralla.

Maanantaina hoidossa oli vain kaksi lasta ja aamupäivän vietimme tuttuun tapaan läheisellä leikkikentällä. Ja kuten yleensäkin, aina kun on sopinut illaksi jotain menoa, niin lapsia tullaan hakemaan viime tipassa. Lisäksi olin viikonloppuna unohtanut hakea paikallisen rautakaupan maaliosastolta värimalleja tiistaiksi. Joten kiireeksihän se meni, mutta ehdin kuin ehdinkin linja-autoon.

Tiistaina vietettiin ensimmäistä Unelmien liikuntapäivää. Tiimimme oli jo aiemmin päättänyt viettää päivän metsäretkeilyn merkeissä, joten kimpsut, kampsut ja eväät reppuun, ja muutaman hoitajan pihan kautta suoraa metsän siimekseen. Ohjattuina tehtävinä oli etsiä värimallejen mukaisia värejä ja kuvien mukaisia asioita ympäristöstä. Parasta retkessä kuitenkin oli iso kivi, jolle kiipeillä. Illan käytimme vuotuisen kevättapahtumamme valmisteluun.

Keskiviikkona ilma muuttui kylmäksi ja tuuliseksi ja saimme kaivella pipot ja tumput takaisin päälle. Onneksi kuitenkin ilma lämpeni illaksi ja saimme viettää naamiaisteemaista kevättapahtumaamme  aurinkoisessa iltasäässä. Tapahtuma onnistui todella mahtavasti ja siitä suurin kiitos kuuluu vanhemmille, jotka olivat hienosti mukana toiminnassa. 

Torstai olikin sitten markkinapäivä. Kävimme markkinoilla tuhlaamassa kaikki rahat ja menimme läheiselle leikkipuistoon leikkimään. Puistoilun jälkeen kävimme käsipesulla ja lähdimme kauppaan ostamaan lounaaksi mustamakkaraa. Lounaan söimme torilla ja sitten olikin jo aika lähteä kotia ja unia kohti.

Tänään perjantaina pakkasimme taas eväät reppuun ja lähdimme vähän kauemmaksi leikkipuistoilemaan. Ilmakin oli taas niin mukava, ettei olisi millään hennonut lähteä takaisin hoitopaikkaan syömään ja huilailemaan. Iltapäivää vietettiinkin sitten jo ihan omassa pihassa.

Viikko on siis vietetty vaihtelevassa säässä ja vaihtelevissa paikoissa. 
Mukavaa viikonloppua, sääennustuksesta huolimatta, ensi viikolla jatketaan.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Jassoo



Tältä vuodelta äitienpäivähulinat on saatu tehtyä ja paketit ovat matkanneet isien mukana piilotettavaksi sunnuntaita odottelemaan. Kuvassa siis viime vuoden lahjat ja tämän vuoden lahjat ja kortit julkaistaan äitienpäivänä klo 8.00 Askartelua Ipananoille - blogissa.

Tänään olemme saaneet nauttia kesäisestä päivästä, oikeastaan tämän kevään ensimmäisestä sellaisesta. Mukavan ilman kunniaksi lähdimme porukalla retkelle vähän kauempana sijaitsevalle leikkikentälle, ja totta kai - retkellä kun ollaan mukaan pakattiin myös pienet eväät. 

Ensi viikko meneekin sitten taas uusissa hulinoissa - tiistaina on ensimmäinen Unelmienliikuntapäivä ja keskiviikkona tiimimme jo perinteeksi muodostunut kevättapahtuma.

Aurinkoista loppuviikkoa