Päivähoitoa voidaan järjestää hyvinkin erilaisissa tiloissa, on päiväkoteja, ryhmäperhepäiväkoteja (=ryhmiksiä) ja perhepäiväkoteja. Yhteistä kaikissa päivähoitopaikoissa on se, että siellä hoidetaan lapsia, jotka eivät ole hoitajien omia vaan jonkun toisen lapsia, monesti yhteistä on myös se, että kaikissa hoitopaikoissa on tiloja, joihin lapset eivät saa mennä ilman valvontaa tai ei olleenkaan.
Perhepäivähoitopaikka eroaa päivähoidon muista toimipaikoista, päiväkodista ja ryhmiksestä, siinä että se on yleensä myös jonkun koti, koti jossa asuu perhe, pariskunta tai hoitaja yksinään. Usein perhepäivähoidossa on myös hoitajan omia lapsia, joko hoitoikäisiä tai sitä isompia, tai muita perheen jäseniä, kuten puoliso, tai vaikkapa hoitajan omat vanhemmat.
Perhepäiväkodilla on siis useita käyttötarkoituksia, toimia hoitajan työpaikkana, kotina ja hoidettavien turvallisena hoitopaikkana. Millaisin ehdoin nämä käyttötarkoitukset sitten saadaan toimimaan yhdessä? Kenen ehdoilla asunnossa eletään tai ollaan?
Näiden kysymysten ratkaisu vaatii yhteistyötä ja joustoa sekä asunnossa asuvilta että hoitopaikkaa käyttäviltä lapsilta ja heidän vanhemmiltaan. Vaaditaan myös kykyä asettua toisen asemaan: miltä minusta tuntuisi viedä lapseni hoitopaikkaan, jos itse en saisi tulla pidemmälle kuin eteiseen tai pahimmassa tapauksessa jättäisin ja hakisin lapseni hoitopaikan pihasta? Tai jos olisin hoitaja tai hoitajan perheen jäsen, pitäisinkö siitä, että kotiini saapasteltaisiin mutaisilla kengillä hakemaan lasta asunnon perimmäisestä nurkasta?
Meidän kotimme on hoitolasten hoitopaikka päivisin, jolloin meillä on ovet auki ja jokaisella hoitolapsen hakijalla on mahdollisuus tulla hakemaan lapsensa juuri siitä huoneesta missä satumme sillä hetkellä olemaan. Meillä saa istua hetkeksi keittiön pöydän ääreen odottelemaan lastansa välipalapöydästä, mutta kahvitarjoilua meillä ei ole, koska kahvia meillä ei muutenkaan keitetä. Välipalaa saatan tarjota, jos sitä pöydässä vielä tarjolla sattuu olemaan. Päivisin meillä eletään hoitolasten ehdoilla, koska pienillä lapsilla on oikeus säännöllisiin ruoka-aikoihin ja rauhallisiin päiväuniin. Myös oma perhe ottaa tämän huomioon toimissaan, jos kotona sattuvat olemaan.
Iltasin, viikonloppuisin ja lomillani kotimme on perheemme koti, jolloin ovet ovat useimmiten lukossa ja tiskitkin saattavat olla hujan hajan tiskipöytää.
Hyvä esimerkki siitä kuinka oma lapsi pienenä ymmärsi äidin työajan ja vapaa-ajan eron: Päivisin oma nuorin lapsemme oli hyvin omatoiminen ja avulias, mm. vaatteet menivät sisälle tullessa aina nätisti omille paikoilleen henkareihin, naulakkoon ja laatikoihin, mutta kun tulimme iltapäivällä ulkoilemasta lapsemme riisui vaatteensa yhteen myttyyn keskelle kuraeteisen lattiaa - taisi loppua hänelläkin "työpäivä" siihen kun hoitolapset haettiin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti