perjantai 31. tammikuuta 2014

Viikon touhuja




Se on sitten taas perjantai, ja työpäivä päätöksessään. Pakkanen on jonkin verran hellittänyt otettaan mutta tilalle on tullut tuuli, välillä ihan pieni vire välillä ihan napakkakin.
Tänään aamupäivällä ilma tuntui niin kylmältä, että päätimme lähteä metsään, kun tuo meidän leikkikenttä on juuri sellaisella paikalla, että tuulee mistä tahansa, niin aina se osuu tuohon leikkikentälle. Metsäpolulta keräsimme ison kasan käpyjä, joista olisi tarkoitus kehitellä tässä kevään edistyessä jotain, kunhan nyt ensin kuivuvat ja avautuvat.
Tällä viikolla kyytiä ovat saaneet värityskuvat, joita on väritetty äideille, isille, kavereiden vanhemmille ja vaikka kenelle. Lapsista onkin kehittynyt aika taitavia värittäjiä, kunhan nyt ensin ymmärsivät, ettei tarkoitus ole olla ensimmäisenä valmis, vaan työhön saa ja pitääkin käyttää aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti