tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hups!

Onpas kulunut paljon aikaa siitä kun viimeksi olen täällä päivitellyt. Viime aikoina on ollut päiväuniaikaan niin paljon muuta tehtävää, eikä sitä aikaa ole riittänyt enää tänne asti.
Lumet ovat sulaneet lähes kokonaan ja lapset löysivät viime viikolla ensimmäisen kastemadon leikkikentällä kaivellessaan. Ulkoiluilmat ovat olleet sanotaanko vaikkapa "vaihtelevat". Vielä viime viikolla saimme lähes uida leikkikentällä ja tänään vettä sai jo hakemalla hakea.
Viime viikko meni erilaisissa tunnelmissa, vietimme läksiäisiä, ja valmistelimme kevään juhlia. Äitienpäivääkin olemme jo miettineet.
Talvikausi päätty ja kesäkausi alkaa, joka tarkoittaa sitä, että liikuntahallivuorot loppuvat ja pääsemme hyödyntämään leikkikenttiä.
Ja mikä parasta - pitkällä sairauslomalla ollut kolleega palaa takaisin töihin. Kyllä onkin ollut pitkä talvi kun on jo niin tottunut siihen, että tehdään yhdessä töitä.
Ja bloginkin suhteen yritän kunnostautua ja päivittää vähän paremmin tekemisiämme.

1 kommentti:

  1. Kylläpä olen odottanut kirjoituksiasi :) Mukavaa jos taas ehdin kirjoitella!

    VastaaPoista