torstai 7. kesäkuuta 2012

Kaataako oppi ojaan? Selitä sanoitta, jos osaat.




Kuva: Papunetin kuvatyökalu, www.papunet.net, Elina Vanninen


Eilen olimme työpäivän päätteeksi koulutuksessa, jonka aiheena olivat AAC - menetelmät. Ilta oli ihan mielenkiintoinen, vaikka ei sisältänytkään varsinaisesti mitään uutta, mutta ainahan asioita voidaan kerrata.

Illan aiheen mukaisesti luennoinnin väleissä tehtiin sanattomia kommunikointiharjoituksia. Ensimmäisessä tehtävässä piti esittää jokin asia käyttäen pelkästään ilmeitä ja eleitä. Itselle ongelman tuotti se, että myös viittomien käyttö tehtävässä oli kielletty. Eli tehtävän annon jälkeen jää jotenkin vaan miettimään, miten ihmeessä tämäkin asia kerrotaan, jos ei viittomia saa käyttää.  Saman ongelman huomasi moni muukin tukiviittomia käyttävä hoitaja. Toisaalta taas jos ei tiedä tukiviittomista yhtään mitään, niin kyllä niitä viittomia ihan vahingossakin tulee käytettyä, ovathan viittomat kuitenkin aika loogisia, esim. substantiivien kohdalla.

Koulutuksessa käytiin läpi kuvaviestintää, viittomia ja erilaisia tapoja käyttää kuvaviestintää: piirtämällä, kuvakansioilla jne.

Hauskin vinkki kuvien käytöstä oli omasta mielestäni ehdottomasti kuvallinen reppuvihko, sekä idea jossa lapsi tallettaa lomamuistonsa visuaalisessa muodossa; kuvina ja pieninä esineinä. Silloin lapsen on helppo palauttaa hoitopäivän, viikonlopun tai loman tapahtumat mieleensä. - Tämä kuulosti niin hauskalta, että tätä tulen varmasti joskus vielä kokeilemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti