Hrrr...

Kuva: Ilmatieteenlaitos

 

Tänään mittari näytti sellaisia pakkaslukemia, että päätimme suosista jäädä sisälle, vaikka ei meillä varsinaisesti mitään pakkasrajoja noudateta.

Aamusta sitten kokosimme Brion junaradan kiemurtelemaan pitkin lattiaa, ja sillä leikimme lähes koko aamupäivän. Pienin lapsista ei kyllä oikein ymmärtänyt miksi me ei menty aamusta ulos, vaan leikkien jälkeen syötiin ja mentiin nukkumaan.

 Lisää tietoa pakkasen ja tuulen yhteisvaikutuksesta:  Pakkasen purevuustaulukko

Puhinaa...

Tänään lähdettiin taas lasten kanssa luistelemaan. Pakattiin luistimet ja kypärät pulkkiin ja käveltiin n. kilometrin matka kentälle. Perille päästyämme pettymyksemme oli aikamoinen, kun miehet alkoivat jäädyttää kenttää juuri kun saimme luistimet jalkaan ja pääsimme jäälle. Saimme kuitenkin luistella kentän toisessa päässä samalla kun kenttää jäädytettiin toisesta päästä alkaen. Kysyinkin sitten miksi kenttää pitää juuri silloin jäädyttää kun sille olisi käyttöä, niin vastauksena oli vain, soittakaa esimiehelle, joka päättää asiasta ja kellonajoista. Saman kehotuksen sain kysyessäni lähes mitä tahansa. Asiaa jonkin aikaa selviteltyämme pääsin sellaiseen käsitykseen, että jos on kunnan palkkalistoilla ja mies, ei tarvi käyttää aivoja eikä inhimillisyys tai joustavuuskaan ilmeisesti ole työntekijältä vaadittavia ominaisuuksia.

Ehdimme kuitenkin luistelemaan n. puolituntia, joka oli noin puolet ajattelemastamme ajasta, kunnes lähdimme kotia kohti. Kotiin päästyäni soitin sitten kentän jäädyttäjien esimiehelle, joka ystävällisesti kertoi kentän huoltopäivien olevan maanantai ja perjantai (tätäkään ei voitu meille kertoa kentällä), mutta jos haluamme voimme varata ulkokentän käyttöömme haluamaamme aikaan (tästäkään vaihtoehdosta ei tietenkään voitu meitä informoida kentällä, eipä tietenkään). Onneksi kentän jäädyttäjien esimieheltä löytyivät sekä aivot - että ymmärrystä.

Lisää tilaa leikille

Koska leikkihuone on aika pieni, niin sinne ei ihan hirmu paljon jää lattiatilaa lasten leikeille. Lapset kuitenkin pääsääntöisesti leikkivät lattiatasossa, joten meillä leikit leviävät sitten yleensä koko alakertaan. Mieluisin leikkipaikka on rappujen alusta, mutta muutoinkin eteinen toimii yleensä lasten leikkipaikkana. Joskus kaikki lapset eivät mahdu leikkeineen edes eteiseen ja leikkihuoneeseen vaan silloin leluja kuljetellaan myös keittiön ja olohuoneen puolelle.

Erityisen mukava leikkipaikka rappujen alustan lisäksi on olohuoneen sohva ja sen taakse jäävä tila, jossa voi vaikka olla piilosta. Sohva on välillä myös laiva, tai hotelli, tai välillä sohvalla istutaan vanha kake kädessä ja katsellaan leikisti televisiota. Myös pikkulegot meillä ovat olohuoneen nurkassa, ja niillä saa leikkiä vain siellä, jotteivät legot leviä ympäri taloa, ja joudu kenenkään suuhun tai imurin aina nälkäiseen kitaan.
  

Leikkihuone

Leikkihuoneen virkaa meillä toimittaa talon ainoa alakerran makuuhuone. Huone on n. 12m2, eli ei järin suuri, mutta kyllä sinne aika paljon mahtuu leluja ja lasten päiväunisängyt. Leikkihuoneessa on kaksi korkeaa kaappia ja avohyllyjä lelujen säilyttämiseen, leikkikeittiö, sohva sekä lastenkerrossänky. Lattia neliöitä näin ei juuri jää, mutta pari kivaa rauhallista kolosta leikkeihin kyllä löytyy. Tätä huonetta pitäisikin varmaan kutsua hoitolastenhuoneeksi, koska lapset kuitenkin leikkivät lähes koko alakerrassa.

Muutama kuva huoneesta, sängyt jätin kuvaamatta, koska niistä olen kirjoittanut jo aiemmin, ennen muuttoamme täällä.

Keittiö

Keittiö on monen kodin käytetyin huone, ja niin myös perhepäivähoidossa keittiö on tärkeä tila. Keittiössä toki valmistetaan ruokaa ja syödään, mutta ainakin meillä keittiön pöydän ääressä tehdään paljon muutakin, kuten askarrellaan ja pelataan.

Meillä lapsilla on oma paikka pöydässä, joten pöytään meneminen sujuu mukavasti, kun ei tarvi kinastella siitä missä istutaan milloinkin. Paikkoja vaihdetaan sitten tarvittaessa, esim. jos jonkun vieruskaverin vieressä syöminen ei onnistu, niin kokeillaan toista kaveria. Samoin pienimmät lapset sijoitan aina itseni lähelle jotta sitten tarvittaessa voin helposti auttaa. Meillä siis kaikki syövät samaan aikaan pöydän ääressä. 

Meillä ruoka katetaan pöytään, josta siten hoitaja annostelee lapsille sopivat annokset. Isoimmat lapset osaavat sanoa paljonko ruokaa ottavat ja lisää saa toki ottaa, jos haluaa ja jaksaa syödä. Kun lapset ovat syöneet tarpeeksi, niin isoimmat vievät itse astiansa ja välineensä takana näkyvälle tiskipöydälle, josta hoitaja siivoaa ne sitten ehtiessään, joko ruokailun päätteeksi tai välipalan aikana, tiskikoneeseen. Toisinaan myös lapset laittavat astioita suoraan koneeseen, esim. mukeja tai välineitä.

Tulppaaneja

Tammikuussa tiimimme askarteluaiheena on tulppaani, joten tällä kerralla päädyimme painamaan perunalla tulppaaneja.

Eli siis tarvikkeet: raaka peruna, terävä veitsi, askartelumaalia, vaahtomuovilevyä, paperilautanen tms., geeliliidut ja paperia. Aluksi halkaistaan peruna ja muotoillaan siitä terävällä veitsellä tulppaani (tämä on hyvä jättää aikuisen tehtäväksi). Seuraavaksi laitetaan vaahtomuovilevy paperilautaselle ja siihen askartelumaalia tasainen, ohut kerros. Peruna painetaan ensin maaliin ja sitten paperille. Lopuksi piirretään varret ja lehdet. 

Maanantain sattumuksia

Aamulla sattui hauska tilanne koirien kanssa, kun yksi lapsi tuli hoitoon ja näki isomman koiran ovella. Lapsi katsoo hetken koiraa, ja sanoo: "Kasvoks toi toinenkin jo isoks?" Luullen siis pennun kasvaneen viikonlopun aikana isoksi. Isompi koira siis asuu tyttäremme kanssa opiskelupaikkakunnalla, ja hoitolapset eivät siis yleensä isompaa koiraa näe. 

Tänään olemme olleet lasten kanssa aamupäivän liikuntahallilla, kuten yleensäkin maanantaiaamuisin olemme. Lapset viihtyivät hallilla hyvin, juoksivat, pallottelivat ja ryömivät tunneleista. Tällä kertaa emme ottaneet esille ollenkaan patjoja, renkaita tai köysiä, vaan lapset liikkuivat tällä kertaa lattiatasolla.

Hallilta lähteissä puhelimeni soi ja siellä tyttäreni ilmoittaa jääneensä ulos lukkojen taakse koiran kanssa. Tyttärellä oli menoa ja eikä siis voinut odottaa meidän tuloa, joten lähtivät sitten meitä vastaan hallille. Me otimme koiran mukaamme ja tytär jatkoi asioilleen. Aika moinen homma oli saada iso, reilu vuoden vanha koira ymmärtämään, että nyt se lähteekin meidän mukaan, eikä tyttären. Asiaa ei auttanut myöskään se, ettei koiraa ole talutettu koskaan rattaiden vieressä tai että se yrittää tällä hetkellä paimentaa autoja. Loppu matka sujui ihan hyvin, kun koira tajusi, että turha on vetää, ja tassuja ei kannata laittaa rattaiden renkaiden eteen.

Luistelemassa

Perjantaiaamuna pakkasimme luistimet ja kypärät pulkkaan ja lähdimme toisen perhepäivähoitoryhmän kanssa kentälle luistelemaan. Lapset viilettivät jäällä lähes puolitoista tuntia. Osa lapsista osasi luistella jo ennestään, mutta nekin jotka vielä eivät olleet ehtineet opettelemaan menivät hallilta lainattujen tuolien kanssa todella hyvin. Lapset olivat reissusta tosi innoissaan, ja kun lähteissä kysyttiin tullaanko uudelleen, kaikki olivat valmiita uuteen reissuun.

Reissun jälkeen lapsille maistuikin ruoka hyvin ja päiväunet maittoivat jokaiselle. 

Herra Huu, kukas muu

 Ovi narahtaa...
 Lankku kolahtaa...
 Veitsi välähtää...
 ja sisään astuu kukas muu
 kuin pieni itsevarma
 Herra Huu

Rakastetun Herra Huun seikkailut nyt yksissä kansissa! Herra Huu, kukas muu sisältää teokset Herra Huu, Herra Huu muuttaa ja Hraa Huu saa naapurin. Pieni musta merkillinen Herra Huu on saavuttanut kansainvälistäkin mainetta, teoksia on julkaistu lukuisilla eri kielillä. Hannu Mäkelän hellyyttävä piirroshahmo on seikkaillut myös useissa teatteriesityksissä.

Kirjoittanut ja kuvittanut: Hannu Mäkelä
Kustannus: Kustannusosakeyhtiö Otava 1986

Herra Huu -kirjojen alkuperäiset ilmestymisvuodet: Herra Huu 1973, Herra Huu saa naapurin 1974, Herra Huu muuttaa 1975

Herra Huu -kirjat kuuluvat omaan lapsuuteeni, ja ovat niitä kirjoja joita juuri lukemaanoppineena ahmin päivittäin. Herra Huu vaatii kuulijaltaan hivenen huumorintajua, koska Herra Huu on todellakin hieman erilainen lastenkirja. Kirjassa päästään mukaan Herra Huun arkeen ja seikkailuihin.

Vieraita vai ei?

Eräällä keskustelupalstalla on keskusteltu siitä, saako perhepäivähoitajalla käydä päivän aikana vieraita. Keskustelua on tietysti puolesta ja vastaan ja onpa joku hoitaja ilmoittanut, että heillä on ohjaaja oikein kieltänyt vieraiden vastaanottamisen työaikana.

Omasta mielestäni kysymys pitäisi oikeastaan kuulua: Millaisia vieraita voi päivähoitopäivän aikana vierailla hoitajan kotona? Miksi vieraat sitten olisivat kiellettyjä päivän aikana? Hoitajan työnä on tietysti ensisijassa hoitaa lapsia, jotka ovat hänen luonaan hoidossa, joten ainakin minun on aika vaikea kuvitella esim. kestitseväni ketään "vierasta" työpäiväni aikana. Luonnollinen raja syntyy siis jo siitä, että mikä päivän aikana tapahtuvan vierailun tarkoitus on. Mielestäni ei voi olla kovinkaan tarkoituksen mukaista jos hoitaja kahvittelee työaikana lasten jäädessä esim. ilman valvontaa. 

Toisaalta taas vierailun tarkoituksena voi olla jokin ihan muu kuin kahvittelu. Voidaan esimerkiksi  sopia toisen hoitajan kanssa yhteisestä sisäleikkipäivästä, askarteluhetkestä, tai vaikkapa satuhetkestä. Mielestäni tällaiset vierailut ovat varmasti lasten mieleen ja lapset oppivat samalla toimimaan vähän "vieraampienkin" lasten ja aikuisten kanssa. Myös yhteiset juhlat voisivat piristää arkea. Leikkideittejä voi mielestäni sopia myös jonkun lähistöllä asuvan kotiäidin kanssa, kunhan vai sitten muistaa, että hoitajaa koskee salassapitovelvollisuus hoitolasten asioista. Myös vierailun ajankohta pitää olla lapsille soveltuva, jotta esim. päiväunia tarvitsevat lapset saavat lepohetkensä.

Ja sitten siihen ohjaajan kieltoon. Jos esimies määrää jotakin, on sitä toki noudatettava, mutta ihan hulluihin asioihin ei tarvitse suostua. Esimies ei siis ihan oikeasti voi päättää siitä, voiko muu perhe kutsua kotiinsa kavereitaan, kuten omat koululaiset saattavat tehdä, tai puoliso voi kestitä kotonaan ihan ketä haluaa. Hoitajan tehtäväksi tässä tosin jää se, että hoitaja on vastuussa hoitolapsien psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista koko hoitopäivän ajan. Hoitaja siis vastaa siitä, mitä ja miten se oma perhe siellä kotona käyttäytyy hoitolasten aikana.

Kuulumisia

Tällä viikolla olemme olleet lasten kanssa maanantaina liikuntahallilla, ja koko kävelymatkan lapset kertoivat lomastaan ja joulusta ja joululahjoista suu vaahdossa. Eli kiva loma oli kaikilla ollut ja pukkikin oli tuonut lahjoja eikä ollenkaan risuja, vaikka yksi lapsi ennen joulua kovasti jännittikin jotta tuleekohan niitä risuja kun äiti on joutunut aika paljon lasta komentamaan. Iltapäivällä sitten maalasimme vesiväreillä oikein komeita taideteoksia.

Tiistaina ohjaaja oli ryhmässämme koko päivän ja lapset käyttäytyivät koko päivä ihan omituisesti, siis aivan kuin kiiltokuvaenkelit, joka tässä ryhmässä on siis tosi omituista. Ryhmän lapset ovat siis yleensä aika kova äänisiä, ja muutenkin äänessä koko ajan, jotta jos haluaa äänensä kuuluviin, pitää oikein sanoa, että minulla on nyt asiaa, josko kaikki kuuntelisivat .

Keskiviikon aamupäivällä olimme leikkipuistossa leikkimässä, kuten yleensäkin keskiviikkoisin. Veimme mennessämme lelulaatikkoon lisää liukureita, ja olihan meillä mukana muutama pulkkakin, joilla lapset laskivat pieneltä mäennyppylältä alas.

Tänään olemme aamupäivän laskeneet pulkilla mäkeä ihan omassa pihassa, joka toistaiseksi onkin lähes ainoa asia jota keskeneräisessä pihassamme voi tehdä.

Ja sitten se jännittävin asia koko viikolla: lapset ovat ihan ihastuneita uuteen koiranpentuun. Eilen pitikin jo kodinhoitohuone rauhoittaa pennun "huoneeksi", kun sen pennun perässä pitäisi olla koko ajan, eikä toinen sitten millään malttaisi esim. mennä nukkumaan. Vastaavasti pennulla ei ole mitään asiaa lasten leikkihuoneeseen. Suuri kilpailun aihe on myös se, kenen antamalla lelulla pentu haluaa leikkiä.

Kuvassa muuten pentu leikkii meidän isomman koiran kanssa, vielä täytyy pennun kasvaa aika paljon ennen kuin on "isoveljensä" kokoinen.

Lomalla

Lomaa on viikko takana ja vielä viikko edessä.

Ennen joulua meille kotiutui tuollainen pieni karvariiviö, vähän niinkuin "vahingossa". Karvakorvaa on kyllä haluttu ja odotettu siitä asti kun tytär muutti isomman karvakasan kanssa opiskelu paikkakunnalle. Tarkoitus oli kuitenkin ottaa koiruus vasta ensi syksynä, mutta nyt meille tarjottiin mahdollisuutta ottaa poika erittäin mielenkiintoisesta pentueesta.

Lomalla onkin hyvä opettaa riiviötä sisäsiistiksi, ja eipä tuo paljon sisälle ole tehnytkään. Hoitolapsille riiviö tulee ensi viikolla yllätyksenä, ja hoitajaa jännittää jo nyt vähän.