perjantai 2. syyskuuta 2011

Ksylitoli




Meillä lapset odottavat yleensä innolla ruokailun päättymistä, koska silloin lapset saavat imeskeltäväkseen ksylitolipastillin. Isoimmat lapset osaavat jo itse ottaa pastillinsa, kun ovat vieneet astiansa tiskiin. Meillä pastillin saa jokaisen aterian päätteeksi, koska suositusten mukaan ksylitolia sisältäviä tuotteita on hyvä käyttää säännöllisesti pieniä määriä useita kertoja päivässä aina aterioiden ja välipalojen jälkeen 5-10 minuutin ajan. Aiemmin meillä lapset saivat täysksylitolipurukumia, mutta silloin purukumeja löytyi milloin mistäkin. Toki olisin voinut istuttaa lapset pöydässä pureskelemassa purukumeja, mutta koska helpompiakin tapoja on, niin siirryimme pastilleihin. Nyt lapset voivat laittaa pastillin suuhunsa lähtiessään ruokapöydästä ja imeskellä sitä kaikessa rauhassa askareittensa lomassa.


Meillä pastillien osalta vallitsee "villi" tilanne, koska kunta ei osallistu pastillien hankintaan, vaan ohjeistukseksi on annettu, että pastillit tai purukumit voi pyytää tuomaan halutessaan kotoa, tai tarjota itse. Tämä kuitenkin aiheuttaa eriarvoisuutta lapsiryhmässä, jos osa vanhemmista toisi ja osa ei, samoin osalla olisi pastilleja ja osalla purukumia. Lisäksi ksylitolituotteiden ksylitolimäärässä on eroavaisuuksia, ja kaikki ksylitolituotteet eivät täytä suosituksia. Itse, kuten moni muukin hoitaja, olen päätynyt tarjoamaan pastillit omille hoitolapsilleni. Pastillit tilaamme yhteistilauksena, jolloin säästämme lähetyskuluissa, kiitos T.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti