keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Ryhmästäni


Aina välillä saan kyselyjä ryhmästäni, mutta en niihin kaikkiin halua tai edes voi vastata. Askartelujen kohdalla olen usein kertonut minkä ikäiset lapset ovat työt tehneet, ihan vain suuntaa antavaksi tiedoksi siitä, minkä ikäisen kanssa askartelua voisi yrittää tehdä.

Meillä lapset ovat kaikki alle esikouluikäisiä, koska eskarit ovat hoidossa omissa ryhmissään. Omassa ryhmässäni lapset ovat 1-5-vuotiaita, joista nuorin vasta aloittamassa hoitoansa.

Miten sitten ryhmä toimii, miten isommat voivat tehdä "isojen" juttuja? Meillä on aika iso talo, joten lapset voivat siirtyä toiseen huoneeseen esim. kokoamaan legoja. Monet asiat meillä tehdään myös pöydän ääressä keittiössä, jolloin on helpompi valvoa, ettei pienimmät käy nappaamassa isompien juttuja. Tällaisia asioita ovat esim. palapelit, magneetit, useat pelit sekä monet "näpertelyä" vaativat hommat, kuten helmet, hamat, reikälevyt jne. Isommat, kauemmin hoidossa olleet lapset osaavat itse hakea tarvikkeita ja myös palauttaa ne takaisin paikoilleen käytön jälkeen.

Toisinaan pienemmät haluavat  tehdä samoja asioita kuin isommatkin, jolloin itse istun pienemmän vieressä ja puuhailemme tarvikkeilla yhdessä. Pienemmät usein kyllä tyytyvät myös johonkin korvaavaan toimintaan, kunhan vain saavat omasta mielestään olla muiden mukana.  

Lapsen aloittaessa hoidon kerron vanhemmille, että lapset pääsevät alusta asti tekemään asioita itse, meillä pienimmätkin mm. leipovat, maalaavat, muovailevat ja piirtävät sekä tietysti liikkuvat ja leikkivät itse. Ja sitten kun lapsen taidot kehittyvät ja intoa riittää, niin asioita opetellaan ensin turvallisesti yhdessä. Päivän aikana yritän välttää "turhia" rajoittavia kieltoja, jotka saattavat tukahduttaa lapsen luotaisen uteliaisuuden ja sitä kautta jopa hidastaa lapsen kehitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti