maanantai 31. toukokuuta 2010

Kesä ja -loma


Tänään on kaksi lasta viimeistä päivää ennen lomaa hoidossa. Molemmilla on tulossa syntymäpäivät kesän aikana, joten molemmille lapsille lähtee mukaan pienet lahjat ja tietysti onnittelukortit.

Tänään on taas pitkästä aikaa aurinkoinen päivä, ja aamupäivän viihdyimmekin hyvin ulkona. Ja välipalan jälkeen mennään taas ulos ja nautitaan auringosta.

Kesä tuo tullessaan myös muutoksia ryhmään. Meillä kunta tuli ensimmäisen kerran vanhempia vastaan maksuissa, jos lapset ovat pois hoidosta kesällä n. kaksi kuukautta. Maksuista saa siis tietyin ehdoin vapautuksen kahdelta kuukaudelta aiemman yhden kuukauden sijaan. Minun ryhmässäni tätä etua pystyy käyttämään kaksi perhettä, ja viimeisen perheen lapsi on poissa hoidosta kuusi viikkoa, joten ensiviikon alusta siirryn päiväkotiin sijaiseksi, ja sitten jään itse lomalle. Yritän kuitenkin käydä täällä päivittelemässä aina välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti