perjantai 19. helmikuuta 2010

Kuulumisia


Tällä viikolla olen vähän laiskasti päivitellyt, joten nyt sitten koko viikon kuulumiset:

Maanantaina olimme liikuntahallilla ja lapset viipottivat tapansa mukaan ympäri salia. Myös opiskelija aloitti harjoittelujaksonsa maanantaina ja iltapäivällä olikin palveri ohjaavan opettajan kanssa. Yllättäen lapsien nukkumaan meno vähän venyi, mutta ainahan sitä sattuu silloin kun on sopinut jotain muuta päiväuniajaksi, kuten nyt sen palaverin.

Tiistaina olimme laskiaismäessä, joskin meidän lapset viihtyivät paremmin lumipenkkoja kaivemassa kuin mäessä. Takaisintullessa pienin laittoi protestin käyntiin, ja ei halunnut istua rattaissa, muttei halunnut kävelläkään. Ja toisaalta en viitsi opettaa myöskään siihen että kantaisin, vaikka nyt olisi ollut mahdollisuuskin, kun opiskelija oli mukana. Lopulta pienin meinasi nukahtaa syöttötuoliin, ja vein hänet nukkumaan jo ennen ruokailua. Herättyään söi sitten lounaan ja välipalan yhteen menoon Nauru.

Keskiviikkona opiskelija lähettikin sitten viestin, että on sairastunut ja me askartelimme lintuja ja vielä yksi lapsistakin sairastui päivän aikana.

Torstaina ulkona paukkui pakkanen ja leikimme sisällä samoin kuin tänään. Tänään hoidossa onkin sitten vain kaksi lasta, mutta kyllä ne lelut saatiin levitettyä pitkin lattiaa silti.

Ensiviikolla opiskelija on toivottavasti tervehtynyt ja jälleen täällä meidän kanssamme, samoin se sairastunut lapsi. Ensiviikolla on esimiehen kanssa kehityskeskustelukin, aika kiva nähdä miten menee, kun meillä on uusi esimies.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti