maanantai 16. lokakuuta 2017

Vasu - Tosu - Vasu

Kuva: oph.fi


Uudet vasut on otettu käyttöön joka puolella Suomea. Vasuja on työstetty erilaisissa työpajoissa ja koulutuksissa jo pidemmän aikaa ja yhteistyötä on tehty yli kuntarajojen.

Vasukeskustelu käy kuumana ei vain valtakunnallisesti vaan koko henkilöstö kuohuu ihan leikkikenttäkeskusteluja myöten. Uuden vasun myötä myös lasten henkilökohtaiset vasut menevät (tai ovat jo menneet) uusiksi. Keskustelua käydään myös siitä kuinka vasu koskettaa yksityistä palveluntarjoajaa. 

Useissa keskusteluissa kuitenkin vasu ja vasu tuppaavat menemään sekaisin puhuttaessa kuntavasusta, siis siitä yhteisestä kaikkia velvoittavasta asiakirjasta, joka on laadittu jokaiseen kuntaan ja sitten taas se vasu, joka tehdään jokaiselle lapselle henkilökohtaisesti. Selvyyden vuoksi pitäisikin aina puhua lapsenvasusta, kun tarkoitetaan lapsen henkilökohtaista asiakirjaa. Esimerkkinä esimerkiksi kysymys, joka juurikin syksyn aikana on esitetty: Oletteko jo saaneet uudet vasut? Ja mun vastaus: No ei, kun meillä vasu on odottanut lautakuntakäsittelyä. No kun sitten keskustelu jatkuu, niin tajuan että kysyjä on tarkoittanut nimenomaan sitä lapsen vasua, jota meillä ei siis ole uusittu (vielä) vaan käytetään vanhaa, kunnes uudet valmistuu. Keskustelu siis alkaa alusta. Saman tapaisia keskustelun avauksia on tullut vastaan myös netissä, ja epäilen, että on sielläkin joskus kysyjä ja vastaaja puhuneet eri vasuista.

Yksi asia meillä ainakin poistuu sekoittamasta kuviota on yksikkövasu, eli se talon sisäinen vasu, joka tarkentaa kuntavasua. Meillä yksikkövasut on korvattu toimintasuunnitelmalla, joka tehdään vuosittain. Toimintasuunnitelman lähtökohtana pitäisi olla ryhmän lasten vasut, eli miten varhaiskasvatusta järjestetään juuri niille oman ryhmän lapsille siten että lapset saisivat riittävästi tukea kasvuunsa ja kehitykseensä. Valitettavasti vain ainakaan meillä tämä ei perhepäivähoidossa varmastikaan tule toteutumaan, koska nyt asiaa on käsitelty tiimeittäin - ja kun se ryhmä on jokaisella hoitajalla oma, niin ei siihen mitään yleispätevää lomaketta voi tiimissä täyttää. 

 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Pari sanaa...


Tiiminä toimiminen on ollut aina itsestään selvä selviytymiskeino. Tiimi, yhteisö, lauma, heimo... kaikkien näiden tehtävänä on oman yhteisönsä jäsenien tukeminen. Miksi sitten perhepäivähoitajien tiimiytyminen ei ole itsestään selvä juttu? 

Perhepäivähoito on ollut pitkään ns. yksinäistä työtä ja on totuttu ettei sitä työyhteisöä ole siinä ympärillä koko ajan. Nykypäivänä jos haluttaisiin kehittää perhepäivähoitoa, niin itse näkisin juuri tiimityön kehittämisen olevan yksi varteenotettava kehittämisen kohde. Tiimejä pitäisikin ajatella mahdollisuutena pakkopullan sijaan. Haluankin jakaa kanssanne oman kokemukseni tiimityöstä, olkaa hyvät:

Tiimimme historiaa lyhyesti:
Meillä tiimit on perustettu jo 2000-luvun alkupuolella, jolloin kaikki perhepäivähoitajat jaettiin tiimeiksi. Tiimejä oli aluksi useampia, joissa oli jäseniä n. 5-6, jossakin tiimissä saattoi olla enemmänkin. Aluksi tiimit perustettiin kuntavasun työtiimeiksi ja vasuprojektin loppuessa silloinen päivähoidonjohtaja toivoi tiimityön jatkuvan tiimien haluamalla tavalla. Oma tiimini onkin toiminut aktiivisesti alusta alkaen, ja tällä hetkellä tiimissämme on kymmenen hoitajaa, jotka jakautuvat asuipaikkansa mukaan 2-2-1-5 ryhmiin. Vuosien varrella tiimejä on yhdistelty, ja uusia hoitajia on aloittanut ja toisia jäänyt pois. Jokainen on toivotettu tiimiin tervetulleeksi ja eläkkeelle on saateltu läksiäisten muodossa useampia hoitajia tämän lähes 20 vuoden aikana. 

Mitä me sitten teemme tiiminä?
Tiimitapaamisia, joissa suunnittelemme toimintaa ja mm. sovimme edustajamme milloin mihinkin projektiin, pidämme 4+4 kertaa vuodessa. Tämän lisäksi asioita hoidetaan puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Tiimillä on tiiminvetäjäkaksikko, jonka tehtäväksi jää yhteydenpito esimiehiin mm. ilmoittamalla ketä tapaamisiin on osallistunut. Meidän tiimi sopii vuoden teeman ja suunnittelee yhteistä toimintaa jokaiselle kuukaudelle siten, että joka kuukausi on jokin tapahtuma ja jokin yhteinen askartelu, joka toteutetaan omalle ryhmälle sopivalla tavalla.  Vuosien aikana meille on muodostunut perinteitä, kuten kevättapahtuma, joulujuhla ja urheilukilpailut pari kertaa vuodessa. Kenenkään ei ole pakko mihinkään osallistua, mutta pääsääntöisesti lähes kaikki näihin osallistuvat aina kun se vain oman ryhmän kannalta on mahdollista. Tiimi sopii yhdessä kokoontumisajat ja nykyisin kokoonnumme yhden hoitajan kotona. Tiimiläiset ulkoilevat monesti yhdessä, jolloin myös lapsilla on mahdollisuus toimia isommassa ryhmässä tai saada ikäistänsä seuraa, jos sitä ei omasta ryhmästä juuri sillä hetkellä löydy.

Tiimin jäsenet?
Tiimissämme on monenlaista osaamista, jota auliisti jaamme muiden tiiminjäsenten kanssa. Tiimiläiset toimivat toistensa tukena ja täydentäjinä. Jokaisella tiimin jäsenellä on oikeus tulla kuulluksi, ja jokainen tiimiläinen myös auliisti tulee kuulluksi. Tiimimme jäsenillä on pettämätön huumorintaju ja monesti kokoontuessamme vaikkapa leikkikentälle meidät kuulee jo kaukaa. Vuosien aikana jokaiselle tiiminjäsenelle on myös selkeästi tullut omia tehtäviä tiimissä.

Mitä tiimityö merkitsee minulle?
Jokainen tiimin jäsen on tuonut oman ammatillisen osaamisensa tiimin hyväksi, ja emme ole koskaan päätöstemme kanssa täysin yksin. Oma tiimini on minulle erittäin tärkeä, ja en osaa edes ajatella enää tekeväni työtäni ilman tiimini jäsenten tukea. Kiitos siitä, millainen hoitaja olen tänä päivänä, kuuluu pitkästi kaikille tiimimme jäsenille. Kiitos! 💖




keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Retkiruokaa



Syksyn aikana ollaan testailtu meidän retkiruokailumahdollisuuksia. Ollaan kokeiltu mitkä ruoat pysyvät hyvin lämpöisenä meidän termoksissa. Nyt meillä on ollut jauhelihakeittoa, italianpataa, lohikiusausta, perunasosetta&uunimakkaraa ja tänään keitettyjä perunoita&jauhelihakastiketta. Lämpimän ruoan lisäksi meillä on mukana toki myös tuoreita kasviksia, leipää ja maitoa, jotka on pakattuna kylmälaukkuun.  Ruuista parhaiten lämpöisenä ovat pysyneet italianpata ja kiusaus sekä kastike. Ruoat on valittu vähän sitä silmälläpitäen, että kaikki lapset retkellä myös sitä ruokaa söisivät. Meillä kun molemmilla hoitajilla on käytössä 4 x 0,5 litran termokset, niin mukaan on helppo ottaa mm. kastikeruokia, eikä ruoka silti näytä ruokailuvaiheessa koiranruualta, kun kastike on pakattuna erilleen esim. perunoista. Jo nyt on huomattu, että ruoka maistuu nirsoimmillekin ulkona mainiosti ja ainakin omalle ryhmälleni olisi pitänyt ottaa vähän enemmän ruokaa täksi päiväksi.

Tänään ruokailumme hivenen ilmeisesti kiinnosti ja ehkä hämmästyttikin ohikulkijoita, kun istuimme syömässä keskustassa olevan muistomerkin rappusilla sadevaatteissamme. Mietimme siinä lasten syödessä, koska ensimmäinen utelias kehtaa tulla ihmettelemään touhujamme. Tähän asti olemme siis syöneet metsässä, leikkikenttällä ja tänään sitten urheilukentän viereisillä rappusilla.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että ulkona ruokailu olisi jotenkin työlästä, mutta tämän muutaman viikon aikana myös se on tullut selväksi, että retkiruokailu onkin yllättäen todella päivää helpottava asia. Suosittelen kokeilemaan!

perjantai 8. syyskuuta 2017

Hoh-hoijaa



Syksy on ollut aikamoista haipakkaa. Opiskeluiltoja on ollut monta viikkoja putkeen, ja matkojen kanssa aikaa saa kulumaan ihan mukavasti. Aamulla kun päivän aloittaa ja illalla sitten kotiutuu opinnoista, ei kyllä paljon muuta jaksa, kun asetella tyynyn hyvin pään alle. Näyttöäkin pitäisi suunnitella, jotta saisi joskus opinnot myös päätökseen. Onneksi ensi kuussa on opinnoissa pitkä tauko, joten jos silloin jaksaisi näytön kyhätä kasaan, tai paremminkin, kun nyt saisi ne vaadittavat tehtävät tehtyä, kun tuskin se näyttö mikään kummoinen ole.

Syksyn retkeilyt on saatu hienosti käyntiin. Olemme retkeilleen lounaseväiden kanssa viikoittain, yhdellä viikolla saimme kuitenkin lounasaikaan vesisateen niskaamme ja söimme leikkipuiston katoksessa, mikä ei ollut yhtään pöllömpi homma. Tulevaisuudessa voisi ajatella, että kun mennään kauemmaksi leikkikentälle, niin lapsille jää enemmän leikkiaikaa kentällä, jos pois lähdetään vasta lounaan jälkeen. Samoin voisi toimia myös liikuntahallipäivinä. Hyviksi lounaseväksi on jo nyt havaittu ainakin pataruoat ja kiusaukset, jotka molemmat pysyvät termoksessa hyvin kuumina. 

Tänään sitten vähän lepyttelin omaa huonoa omaatuntoani ja askartelimme isompien lasten kanssa joutsenet. Molemmat lapsista tekivät vähän erilaiset, omien taitojensa mukaan. Nämä olivatkin  ensimmäiset tänä syksynä tekemämme "oikeat" askartelut. Isompien askarrellessa pienimmät piirsivät. 

Nyt kuitenkin siirrytään viikonlopunviettoon ja jatketaan sitten ensi viikolla.

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Här kommer Pippi


Meidän ryhmä on kyllä aikamoinen Peppien sekamelska. Leikkitaidot on hakusessa, ja käytöstavatkin ovat varmaan vielä lomalla. Meidän päivät on aikamoista kaaosta ainakin aina välillä. Toisia ei kuunnella, suututaan jos ei saada mitä halutaan, tönitään, härnätään, syljetään ja huudetaan.   Lelut on heitelty pitkin poikin ja muovailuvahasta hauskimmat tekeleet olivat kakka ja kasakakka, mielikuvitusta siis riittää - ainakin kakkajuttujen verran. Että jos olette miettineet niin semmoista meille kuuluu...ihan normaalia.

Tänään on vasta pesty keittiön lattiat maidolla ja kaapin seinät syljellä, ällöä hommaa kumpikin. Jos jotain positiivista tässä on, niin viimeksi ne lattiat pestiin syljellä, mutta maito pysyi omalla reitillään matkalla kupista vatsaan.

Ollaan keskusteltu tunteista, ja siitä että niitä tunteita on muillakin kuin itsellä. Jos tekee kaverille kiusaa, niin ei se kaveri siitä yhtään enempää tykkää kuin itsekään jos joutuu kiusatuksi. Nyt ollaa siinä pisteessä harjoitteluketjua, että teoriassa asia käsitetään, mutta toteutus vielä ontuu. Josko se jossain vaiheessa myös iskee tajuntaan... toivottavasti ei konkreettisesti eikä liian lujaa.

Toisaalta taas ollaan keskusteltu lasten kanssa ihmisen anatomiasta, kun kaikilla meillä kuulemma on pippeli... Niin varmaan ja samalla teorialla tätikin on setä.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Pyörät ne pyörivät...



Huomenna sitten suuntaamme aamuvarhaisella kohti linja-autopysäkkiä, jossa pakkaudumme tiimimme hoitoryhmien kanssa linja-autoon ja suuntaamme jokavuotiselle retkellemme. Tällä kertaa teemmekin kokopäivän kestävän retken, aiempien puolipäiväretkien sijaan. Hivenen omaa työtä säästääksemme menemme syömään valmiin pöydän ääreen, jolloin mukaan ei tarvitse pakata kuin välipaloja - välipaloja monikossa siksi, että matkaan lähdemme jo aamuvarhain ja lapset syövät aamupalansa jo ennen seitsemää. 

Joten ei muutakuin ... ympäri ja ympäri... ja ihmiset ajella hytkytti... koko päivän!