maanantai 30. huhtikuuta 2018

Odotettu posti



Tänään vihdosta viimeinen postilaatikosta löytyi pitkään odotettu posti, eli tutkintotodistukseni. Nyt vaan täytyy koluta kaapit läpi, jotta löydän todistuskansioni, johon olen säilönyt kaikki todistukseni kansakoulun ensimmäisestä luokasta lähtien. Kansiossa on todistuksia erilaisista kursseista, koulutuksista ja tutkinnoista sekä kaikki työtodistukseni.

Tänään työpäivä otettiin rennosti kahden lapsen kanssa ja leikkikentällä ulkoilemalla. Leikkikentälle pakkasimme mukaan myös vappuaaton kunniaksi nakkeja ja perunamuusia sekä jälkiruoaksi aamulla paistettuja munkkeja. Sisälle palattiin päiväunille ja unien jälkeen hoitolasten vanhempi yllätti meidät hakemalla lapset aiemmin hoidosta heti välipalalta. 

Tällä viikolla vietetään vappua ja ensi viikon lopulla juhlitaan äitienpäivää, katsotaanpa mitä sitten keksitään.

Mukavaa ja turvallista vappua!
 



torstai 26. huhtikuuta 2018

Perhepäivähoito - Hoitoa vai kasvatusta?




Perhettäni mukaillen minulla on "hyvä kiihtyvyys". Asian voin kyllä ihan hyvin allekirjoittaa ainakin silloin, kun kyseessä on tämän valitsemani ammatin arvostus. Viimeaikoina on taas tuntunut hyvinkin siltä, ettei perhepäivähoito ole ollenkaan osa varhaiskasvatusta, vaan jotain ihan muuta. Jopa  professoritasolta on annettu ymmärtää, ettei perhepäivähoito ympäristönä ole hyvä lapsen oppimisympäristönä. Mieleni tekisikin lainata Sannin laulun sanoja "Että mitähän v****a? Mulla alkaa huumori loppua."

Ymmärrän kyllä etteivät kaikki kodit ole hyviä kasvuympäristöjä, mutta oikeasti? Perhepäiväkoti on pääsääntöisesti koti, jossa on tarkoitus myös niiden hoidossa olevien lasten viihtyä. Perhepäivähoidossa tehdään ihan normaaleja asioita ihan oikeasti... käytännössä. Asioita opetellaan juuri silloin kun lapset niitä haluavat ja pystyvät oppimaan, riippumatta siitä ovatko he "pieniä" (=alle 3v) vai "isoja"(4-5v). Perhepäivähoidossa lapset oppivat myös niitä "vanhoja" perinteisiä asioita, jotka olivat ennen normaaleja asioita... kuten vaikkapa mistä ruoka tulee, miten raaka-aineet muuttuvat syötäväksi ruoaksi, ja jos sotkee, niin itse on sotkunsa taitojensa mukaan siivottava. Ympäristö ei myöskään ole aina mittakaavassa lapsen kokoon, ja ryhmässä ei kaikki eivät opi asioita lähellekkään yhtäaikaa, koska lapset ovat usein eri ikäisiä. Lapset oppivat myös kestämään sitä ettei aina ole aikuisjohtoista toimintaa, ja he "joutuvat" toimimaan myös lapsilähtöisesti omia ajattelutaitojaan hyödyntämällä.

Perhepäivähoitajalta vaaditaan samaa työpanosta, jonka päiväkodissa hoitaa joukko eri alojen ammattilaisia. Perhepäivähoidossa laaditaan lapsille varhaiskasvatussuunnitelmia, toteutetaan kolmiportaisen tuen mallia, tehdään toimintasuunnitelmia, tiimityötä, ohjataan, opetetaan, hoivataan ja hoidetaan. Perhepäivähoitaja huolehtii tilojen ja lasten siisteydestä, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Hoitaja tarjoaa lapsille monipuolista, terveellistä ja pääsääntöisesti itsevalmistettua ruokaa. Hoitajien ammattitaitoa ylläpidetään koulutuksilla ja vertaistoiminnalla. Kaiken tämän lisäksi hoitaja antaa kotinsa lasten käyttöön käytännössä ilmaiseksi ja palkka on kivikauden tasolla.

Eli jos pikkuasiat ei haittaa ja omistaa pitkän pinnan, niin voin suositella perhepäivähoitajaksi alkamista, itse työ on aivan mahtavaa!

torstai 19. huhtikuuta 2018

Vaihdetaanko?




Kevät on aikaa, jolloin monissa perheissä mietitään paitsi kesän, myös ensi syksyn hoitokuvioit. Ensi syksyn hoitopaikkahaku on monissa kunnissa jo ollut ja nyt kunnissa on käynnissä iso "palapeli", kun lapsia sijoitellaan hoitopaikkoihin.

Meillä hoitopaikkakysely lähtee vuosittain kaikille hoitoperheille ja kyselyssä tiedustellaan hoidon tarvetta elokuulta alkaen. Meillä kysely tehdään ihan "vanhanaikaisesti" paperilomakkeella, jossa kysytään jatkaako lapsi samassa hoitopaikassa vai haluavatko vanhemmat lapsen siityvän toiseen hoitopaikkaan. 

Aina silloin tällöin lapsille toivotaan uutta hoitopaikkaa ja hoitopaikan vaihdos varmasti on perusteltu lapsen kannalta, esim. isompi lapsi jää ryhmään ainoaksi isoksi tai vanhempien työajat muuttuvat vaikkapa vuorotyöajaksi tai lapsi tarvitsee sellaista tukea, jota ei voida nykyisessä ryhmässä lapselle järjestää. Nämä ovat sellaisia syitä, jotka itsekin ymmärrän, mutta sitten on niitä, jotka vaihtavat lapsen hoitopaikkaa "muuten vain", eli lähinnä vanhemman omista lähtökohdista ajatellen. Näiksi syiksi itse ajattelisin sellaiset syyt kuten isomman sisaruksen siirtyessä päiväkodin esikouluun, myös pienempi siirretään päiväkotiin, jotta vanhempien ei "tarvitse" viedä lapsia useampaan paikkaan. Edellä mainitussa tapauksessa eripaikkoihin vientiä siirretään vain vuodella eteenpäin, jos lapsi koulunsa alettua kuitenkin tarvitsee apip-toimintaa koulupäiviensä lisäksi. Toinen syy mitä en ehkä ihan heti tajua on se, että perheeseen kohdistuu ulkopuolinen paine hoitopaikan vaihtoon, kuten tiivis kyläyhteisö, joka haluaa säilyttää palvelut omassa kylässä tai vaikkapa se, että päivähoitomuotoja tai yksittäisiä hoitopaikkoja arvotetaan toinen toistaan paremmaksi. Tälläisestä käy esimerkiksi esim. se, että päiväkoti olisi automaattisesti parempi hoitopaikka lapselle kuin perhepäivähoito. Kolmanneksi voisi ehkä vielä listata sen, että lapsi halutaan hoitoon lähemmäksi vaikkapa kotia, ja tämäkin on toki ymmärrettävää, jos hoitopaikka on vaikeasti tavoitettava julkisilla tai matka on todella aika vievempi, mutta jos hoitopaikkojen välinen matka on vaikkapa 2-3km, niin onko siitä vaihdosta oikeasti mitään "hyötyä".

Hoitopaikan vaihtaminen on lapselle iso juttu, ja itse en omaa lastani ihan pikkusyiden vuoksi lähtisi hoitopaikasta toiseen siirtelemään, jos lapsi hoidossa viihtyy ja vaihto ei olisi muusta syystä täysin "pakollinen". Itse arvostan hyvässä hoitopaikassa sitä, että lapsella on turvallinen ja välittävä aikuinen ja mieluisia kavereita. Lisäksi minulle olisi tärkeää se, että itse luottaisin hoitajaan ja lapsi oppisi ja kehittyisi omaan tahtiinsa omatoimiseksi, jottei sitten enää koulussa tarvitsisi opetella pukemaan vaatteita tai huolehtimaan omista tavaroistaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Mitä tänään tehdään?


Meillä kun ryhmässä on toiminnanohjauksen ongelmia, niin aamuisin käymme läpi aika tarkkaan päivän "ohjelman". Tähän tarkoitukseen olen tulostanut papunetin kuvapankista kuvia aivan arkisista asioista kuten vaikkapa vessakäynneistä. Kuvien takana on pätkä magneettiteippiä, jolla ne kiinnittyvät kätevästi Ikean metalliseen muistitauluun. 

Taulun yläpuolella on niinikään Ikean muistitaulu, johon saa erilaisia säilytystarvikkeita. Tämä taulu maalattiin seinän kanssa samanväriseksi, jotta seinä ei näyttäisi liian rauhattomalta. Taululla on purkkeja ja ripustimia lisäkuville, teline päiväunilla luettavalle kirjalle, hylly puheenvuorokoiralle ja tabletille. Tabletilla on tällä hetkellä käytössä TimeTimerin App. Taululla on säilössä myös kynä ja paperia, joilla voi äkkiä piirtää tarvittaessa lisäkuvia, jos sellaista ei valmiina ole. Piirretyn lisäkuvan voi laittaa sinitarralla kiinni magneettiin. 

Seinältä löytyy myös meitä vuosia uskollisesti palvellut kalenteri, joka lopultakin on päässyt seinälle, ja toivottavasti kestää käyttöämme vielä vuosia eteenpäin.


tiistai 10. huhtikuuta 2018

Itkeä vai nauraa?




Lasten liikkumisesta ollaan huolissaan ja ihan syystä. Asiaa on paljon puitu viime vuosina, suosituksia on annettu ja erityisesti ainakin meillä on käyty keskustelua rajoittavien kieltojen purkamisesta ja ympäristön merkityksestä.

Yleisen kaupungin ylläpitämän leikkikentän luulisi olevan lapsia liikkumiseen kannustava. Meidän "lähi"leikkikenttä on pieni ja siellä on aika vähän leikkivälineitä ja käytännössä isommille lapsille suunnatut välineet puuttuvat kokonaan. Itse kaipaisin lasten käyttöön vaikkapa kiipeilytelinettä. Toisaalta ainakin meidän kunnassa leikkikenttiä suunnittelevat ja tekevät henkilöt, joilla ei ole minkäänlaista tajua lapsen kehityksestä. Ja sitten on se ikuinen rahakysymys, kun välineet ovat todella arvokkaita, ja hyvän monitoimisen välineen kertahankintahinta on pilviä hipova, sortuvat suunnittelijat usein hankkimaan vähitellen edullisempia pieniä välineitä, jotka vievät tilaa ja ovat käyttötavaltaan toistensa kaltaisia.

Meidän pph-tiimi on jo aikoja sitten päättänyt, että lapset saavat vapaasti leikkiä leikkikentällä ja käyttää leikkikenttävälineitä luovalla tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapset kiipeävät  ja keikkuvat kukin taitojensa mukaan aikuisten huolehtiessa turvallisuudesta. Meillä lapset seisovat keinussa, laskevat mäkeä miten päin osaavat, kiipeävät mäkeä ylös, seisovat ja hyppivät tunnelin ja muiden välineiden päältä jne. 

Me hoitajat tiedämme omissa ryhmissämme olevien lasten taidot, ja sen kenen voi antaa mitäkin tehdä milloinkin. Ulkopuolisista voi lasten touhut varmasti näyttää välillä hurjilta ja joskus joku on huomauttanutkin jos lapset ovat toimineet tavannomaisesta poiketen. Usein nämä huomauttelijat ovat itse lapsettomia tai muutoin vähemmän lasten kanssa tekemisissä olevia henkilöitä. Meille on mm. huomautettu siitä, ettei liukumäkeä kannattaisi käyttää talvella ollenkaan, tunnelia ei ole tarkoitettu kiipeilyyn, ja lapset eivät saisi keinuttaa tai pyörittää toisiaan keinuissa. Omaksi ongelmakseni onkin nyt lähinnä muodostunut se, että en oikein tiedä miten näihin ihmisiin pitäisi suhtautua. Toisaalta en haluaisi vaikuttaa välinpitämättömältä kun annan lasten tehdä "mitä huvittaa", toisaalta taas liiallinen varovaisuus on haitallista lapsen kehitykselle. Joskus vaan tuntuu, että tee niin tai näin... aina väärinpäin.

Kuva koostettu tuotekuvista valmistajien sivuilta: